Ensimmäinen kirjoitukseni uuteen blogiini syntyy kello 01.33 keskiviikon ja torstain vastaisena yönä, yhden kaljan innoittamana.

Miksi lähdin laatimaan omaa blogiani keskellä yötä?

Tämä kysymys, on hyvä kysymys. Ainakin itseni mielestä,nimittäin sitten joskus kun tulevaisuudessa erehdyn lukemaan omaa blogiani ja siihen ensimmäiseksi lisäämääni kirjoitusta, ihmettelen varmaan kirjoitukseni ajankohtaa. Vastaan siis kysymykseeni: Ensimmäinen syy on HIIHTOLOMA. Olen opiskelija ja valitettavasti kärsin hiihtolomasta. Kärsimisellä tarkoitan todellakin käsimistä, on äärettömän raivostuttavaa istua koko hiihtoloma yksin kotona kun avopuoliso ja ystävät ovat töissä. Raivostumista lisää myös se että mielelläni olisin itsekkin töissä takomassa rahaa tähän talouteen mutta työpaikallani ei juuri nyt ollut antaa minulle vuoroja. Äärettömän raivostuttavaa tästä tekee sen että alunperin minulla piti olla vuorot töissä, jotka juuri hiihtoloman alkaessa peruttiin, joten en ole voinut edes ajoissa tehdä suunnitelmia tälle viikon lomalle, joten nyt on vaan sitten istuttava himassa ja keksittävä jotain kehittävää tekemistä että nämä päivät kuluisivat ohi, ja pääsisin jälleen kouluun. Säälittävää, eikö?;)

Ja on minulla toinenkin syy: AVOPUOLISO. Tuo niin hillittömän ärsyttävä ketale, mutta silti niin rakas ja maailman kallein aarre. Tällä hetkellä kuitenkin tunteeni leimuavat enemmän niissä ensimmäisiksi mainitsemissani ominaisuuksissa. Joskus tekisi mieli vaan huutaa. ÄRGH.

Nyt kaljan juoneena ja hyvin väsyneenä alan olla jo varma siitä että olen testihenkilö jossain todella kieroutuneessa kokeessa, avopuolisoni onkin oikeasti vain näyttelijä jonka tehtävä on saada minut hulluuden ja raivonpartaalle. Jos näin on, luulisin että testi alkaa olla lopuillaan.

Näin se lähti ensimmäinen kirjoitukseni sitten bittiavaruuteen. Tuonne jonnekkin tuntemattomaan se tallentuu, että joku voisi tämän ehkä joskus löytää ja lukea tuumiakseen, että tuon kirjoittajan täytyy olla todella häiriintynyt henkilö, varsinainen negatiivisuuden ja raivon ilmentymä. Valitettavasti se on totta. Ainakin tällä hetkellä.

ps. oon mä joskus ihan iloinenkin ;)